Uusia ennätyksiä ja tasalukuja saavutettu

Mikä olisikaan palkitsevampaa kuin rikkoa omia ennätyksiä ja saavuttaa uusia rajapyykkejä omalla sijoitustaipaleellaan. Ainakin allekirjoittaneelle tällainen kehityksen seuranta tuo mukavasti lisämotivaatiota sijoittamiseen ja auttaa konkretisoimaan itsellekin sitä kehitystä mitä sijoittamisessa on tullut tehtyä.

Viime aikoina onkin mennyt mukavasti tällaisia tasalukurajoja taas rikki, joten ajattelin listailla ja fiilistellä niitä vähän lisää tässä kirjoituksessa.

1. 4000 euroa vuosittaista netto-osinkotuloa

Tämän vuoden alusta lähtien olen nyt saanut omistuksistani yli 4000 euroa netto-osinkoja, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun rikon tuon rajan. Seuraava tonniraja onkin sitten jo tasan viisi tuhatta, ja sen voi jo sanoa, että se menee varmuudella rikki ensi vuonna. Ihan ei vielä tänä vuonna taida salkku jaksaa jauhaa vitoseen asti, vaikka aika lähelle kyllä päästään sitäkin jo joulukuussa.

2. 400 eur/kk forward 12kk osinkotuoton kautta

Forward 12kk yield on ylittänyt jo 4800 euroa ennakonpidätyksen jälkeen, joten kuukausille jyvitettynä tuo tarkoittaa 400 euron tasasumman ylittymistä. Seuraavaan tasalukuun eli 500 euroon saakin sitten tehdä hommia vielä vähän pidempään, koska se tarkoittaisi 6000 euron forward yieldiä.

3. 200 000 euron nettovarallisuus

No niin, tämähän on sitten aika iso virstanpylväs. Toki sijoitusvarallisuutta ei ole vielä noin paljoa, mutta silti nettovarallisuuden saaminen uudelle satatuhatluvulle on aina hieno asia. Sanon sen kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä niitä on tullut koettua jo kokonaiset kaksi kappaletta. :D Joskin samaan hengenvetoon on todettava, että hyvin todennäköistä on, että vauhtia tullaan vielä hakemaan reilusti alemmalta tasolta, kun osakesalkun markkina-arvo heilahtelee kauppasota- ja taantumariskien vaihtelun mukana.


4. 30 000 sivunäyttöä blogissa

Heh, vähän vähemmän merkityksellinen tasaluku kyseessä. Tällä blogilla ei vielä kauheasti ole lukijoita, mutta jonkin verran kuitenkin ollut käyntejä sivuilla ja 30k sivunäyttöjä napsahti rikki tässä ihan hiljattain.

5. Blogi 1 vuotta

Tämä blogi täytti juuri viikko sitten 1 vuoden. Ei voi muuta todeta kuin, että nopeasti se aika menee. Blogiiin on ollut ihan hauska kirjoitella, vaikka artikkeleita ei nyt ihan joka viikko (tai edes joka toinen) ole tullutkaan raapusteltua.

6. Yli 600 kappaletta saatuja osinkoja

Kuinka moni seuraa kappalemääräisesti saatuja osinkoja? :D 600. osinko kautta aikojen tuli täyteen kesällä. Kumulatiivisissa osinkoeuroissa ei ihan vielä olla 20 000:n rajalla, mutta ensi vuonna tulee sekin sitten vastaan.


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen 100 000 kasassa - miltä nyt tuntuu?

Viisi askelta FIRE:en

Alisa, 22, on täysin oikeilla jäljillä